Teemu Selänne menetti hampaansa kaukalossa – tilanne päätyi videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen jääkiekkolegenda Teemu Selänne lukeutuu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin julkkiksiin. Taannoin Anaheim Ducksin riveissä pelaava Selänne teki uuden aluevaltauksen, sillä hän avaa ravintolan Yhdysvalloissa Kalifornian Laguna Beachiin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Tällä hetkellä meneillään oleva kausi 2013 – 2014 jää Teemu Selänteen viimeiseksi NHL:ssä. Hän ehti kuitenkin kohdata taannoin kiekkokaukalon vaarat Anaheim Ducksin pelatessa Philadelphia Flyersiä vastaan 29. lokakuuta.

Selänne sai nimittäin Flyersin puolustaja Luke Schennin kiekkomailan pahasti kasvoilleen menettäen samalla etuhampaansa. Kivuliaan näköinen tilanne tallentui kameroille ja on sittemmin löytänyt tiensä YouTubeen. Luke Schenn ei kärsinyt välikohtauksesta rangaistusta.

Kiekkofaneja puhutti aikaisemmin tänä vuonna huhut Selänteen mahdollisen vetäytyminen kiekkokaukaloista. Elokuussa Teemu Selänne kertoi jatkavansa Anaheim Ducksin riveissä vielä yhden kauden ajan, mutta lopettavansa tämän jälkeen NHL-uransa.