Tuhannet sukeltajat veden alle samaan aikaan – myös Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ensi torstaina valtaisa joukko maailman sukelluksen harrastajia on pinnan alla tasan kello 20.13. Kyseessä on perinteinen ja kansainvälinen Diversnight–yösukellustapahtuma, jossa pyrkimyksenä on saada mahdollisimman suuri määrä sukelluksen harrastajia veden alle samalla kellonlyömällä paikallista aikaa.

diversnight01112013b

diversnight01112013a

Diversnight syntyi vuonna 2005, kun norjalaiset keksivät kokeilla kuinka monta sukeltajaa saadaan samaan aikaan pinnan alle. Seuraavana vuonna tapahtuma levisi Tanskaan ja Ruotsiin, ja vuodesta 2007 alkaen Suomi on ollut laajenevassa joukossa mukana.

Kutsuun on sittemmin vastannut jo yli 2.700 sukeltajaa yli 20 maasta. Mukana on sukeltajia esimerkiksi Yhdysvalloista, Australiasta ja Etelä-Afrikasta. Tänä vuonna pyritään rikkomaan ennätyksiä, kun Diversnight toteutuu yhdeksännen kerran.

Tampereella Rauhaniemen Diversnight -tapahtuman järjestelyyn ja joukkosukellukseen osallistuu tamperelaisten urheilusukellusseurojen lisäksi väkeä ainakin Valkeakoskelta ja Nokialta. Lisäksi mukaan tulevat kaupalliset sukellusyritykset.