Heidi Montag pienennyttää muotonsa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen kohujulkkis Heidi Montag muistetaan siitä, että neito teetti itselleen muutama vuosi sitten lukemattomia kauneusleikkauksia, joista 10 kerralla tehtyä olivat vielä hänen henkensä. Kaunotar muun muassa suurennutti rintojaan muhkeaan F-kuppiin.

Montag on sittemmin myöntänyt katuvansa tekojaan ja toivovansa, ettei olisi lähtenyt muokkaamaan ulkonäköään. Hän myönsi, etteivät hänen kasvonsa kykene enää muodostamaan ilmeitä kuin aiemmin ja että halaaminenkin tuottaa kipua. Radar Online -sivuston mukaan Heidi on kuitenkin taas käynyt leikeltävänä.

Tällä kertaa kyse on korjaavasta operaatiosta – Heidi halusi nimittäin pienennyttää rintansa F-kupista D-kuppiin. Julkkiksen motiivit ovat terveydelliset, koska jättikokoisten silikonien kanssa on todella vaikea elää.

Realityjulkkis Heidi Montag syytti aikoinaan plastiikkakirurgiaan Frank Ryania tehdyistä leikkauksista. Vastuu oli hyvä vierittää ammattilaiselle varsinkin sen jälkeen, kun tämä kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa, eikä ollut enää paikalla vastaamassa väitteisiin. Playboy tarjosi Heidille taannoin 3,7 miljoonaa alastonkuvista, mutta Montag ei suostunut.