Peppi Pitkätossu -tähden tyttörakkauskuvat verkkoon

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Vielä jokin aika sitten entinen Peppi Pitkätossu -tähti Tami Erin kuului niihin takavuosien julkimoihin, joita kukaan ei enää muista. Asiaan tuli muutos, kun naisen eksä yritti myydä hänen seksivideotaan julkisuudessa. Suivaantunut näyttelijä myikin pätkän itse pornoyritykselle.

39-vuotias Tami Erin on sittemmin lähtenyt kokeilemaan elämän villiä puolta, ja nainen vaikuttaakin olevan varsinainen seksikissa. Hänet ikuistettiin äskettäin Larry Flynt’s Hustler Club -yökerhossa bailutunnelmissa Tiger Woodsin entisen rakastajattaren, Joslyn Jamesin kanssa. Naiset viehtyivät humalapäissään toisistaan, ja tuloksena on seksikkäitä muhinointikuvia.

Erinin piti alun perin juontaa kyseiset bileet, mutta nainen päätyi myös strippaamaan paikan päällä. TMZ-sivuston mukaan ihmiset jopa innostuvat tippaamaan hänelle. Ja kun humalatila nousi sopiviin lukemiin, alkoi fyysinen läheisyys toisen naisen kanssa kutkuttaa vaaleahiuksista kurvitarta. Moni voi ihmetellä, miksi Tami Erin alunperin edes hermostui siitä, että seksivideota oltiin vuotamassa julkisuuteen – menohan on nykyään miltei villimpää.

Tami Erin esiintyi vuonna 1988 ilmestyneessä The New Adventures of Pippi Longstocking -elokuvassa. Hän esitti kyseisessä elokuvassa päähenkilöä, Peppiä. Erinin muut elokuvaroolit ovat olleet lähinnä B-luokan elokuvissa, joissa neitokaisella on ollut pieni rooli, tai sitten hän on esittänyt itseään. Vuonna 2012 julkaistu I Heart San Francisco -elokuva kuuluu jälkimmäisiin.