Hämmentävä näky – sorsalauma valtasi kaupan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

CVS on kauppaketju, jonka vuorokauden ympäri olevia liikkeitä löytyy Yhdysvalloista lähes jokaisesta kaupunginosasta. Sieltä saa ostettua kuivatuotteita, kodintarvikkeitta, kosmetiikkaa, lääkkeitä ja alkoholia.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt erään CVS-kaupan asiakkaat ovat kohdanneet melko kummallisen näyn. Kauppa täyttyi nimittäin kymmenistä sorsista, jotka vaappuivat kaupan käytävillä. Sorsalintujen invaasion syytä ei tiedetä, mutta ne häädettiin pian ulos kahden rohkeiden työntekijöiden ansiosta.

Kyseinen vesilintujen suorittama valtaus tapahtui New Yorkin osavaltiossa Saratoga Springsissä sijaitsevassa liikkeessä. Puoli minuuttia kestävää sorsavideota on katsottu muutaman päivän aikana yli 300.000 kertaa YouTubessa.