Koiranpentu jäi jumiin viinitelineeseen – palokunta tarvittiin pelastamaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Palomiehen työhön kuuluu tulipalon sammuttamisen lisäksi monenlaista pelastustyötä. Monesti palomiehet kutsutaan hätiin, kun lemmikkikissa on esimerkiksi kiivennyt liian korkealle puuhun, eikä pääse omin neuvoin takaisin alas.

Tällä kertaa kyse oli kuitenkin brittiläisestä koiranpennusta, joka jäi epäonnekseen kiinni viinitelineeseen Bovey Traceyn kaupungissa, Devonissa. Kymmenviikkoinen labradorinnoutaja ei päässyt omin neuvoin vapaaksi, joten paikalle kutsuttiin palomiehiä, jotka irrottivat pennun satimesta.

– Kun pelastusryhmä meni paikalle, siellä oli kymmenviikkoinen pentu jumissa, ja heidän piti ryhtyä toimeen. Pentu ei vahingoittunut tilanteessa, kerrotaan paikalliselta paloasemalta Daily Mirror -lehdelle.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat