Puutarhasta löytyi dinosauruksen luu: ”Pelottavin koskaan elänyt olento”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Puutarhatöissä saattaa omalta syksyiseltä pihalta löytyä jotain siivottavaa, esimerkiksi naapurin omenapuusta pudonneita omenia, haravoitavia lehtiä – tai dinosauruksen luu. John Lambert kohtasi puutarhassaan jälkimmäisen vaihtoehdon.

Brittiläinen eläköitynyt pankkiiri kaivoi luun esiin jo vuosikymmen sitten raja-aitaa rakentaessaan. 68-vuotias Lambert ei kuitenkaan vienyt luuta tutkittavaksi kuin vasta äskettäin. Ipswichin museon asiantuntijat kertoivat luun kuuluneen eräälle dinosauruslajille.

Pliosaurus oli jättikokoinen meressä uiskenteleva lisko, jota on kuvailtu pelottavimmaksi koskaan eläneeksi olennoksi. Otus uiskenteli maailman merissä 250 – 65 miljoonaa vuotta sitten. Dinosauruksen luu painaa kuusi kiloa ja on 40 senttimetriä pitkä. Lambert kertoo tienneensä heti luun löytäessään, ettei sitä voisi heittää pois.

– Se näytti liian erityiseltä siihen. Eräänä päivänä mietin, mikä on luun tarina. Soitin museoon ja he käskivät tuomaan sen katsottavaksi. Luu päätyy todennäköisesti täkäläiseen museoon, kertoi John Lambert Daily Mirror -lehdelle.