Rihanna joi vodkaa korkokengästä – silminnäkijä sai videolle

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popkaunotar Rihanna muutti jokin aika sitten Los Angelesista New Yorkin Sohoon. Neitokainen kyllästyi Kalifornian asuntoonsa tehtäviin jatkuviin murtoyrityksiin. Hän on sittemmin Diamonds-kiertueensa välipäivinä viettänyt aikaa myös kotisaarellaan Barbadoksella.

Rihanna ikuistettiin äskettäin paikallisella rannalla bikineissä, mutta tähdellä on tunnetusti aina myös aikaa juhlimiselle. Nyt Ri-Ri on nähty yökerhossa, jossa hän nautiskeli vodkaa suoraan stilettokärkisistä korkokengistä. Peittävään asuun pukeutunut tähti ei vaikuta Instagram-videolla liian humalaiselta, vaikkakin hänellä näyttää olevan hauskaa. Näyn tallensi fani Damien Piron.

Robyn Rihanna Fenty on 25-vuotias poptähti, joka on myynyt maailmanlaajuisesti yhteensä 30 miljoonaa albumia. Hänet tunnetaan myös on-off-suhteestaan räppäri Chris Browniin. Neitokainen valittiin viime vuonna neljänneksi voimakkaimmaksi julkimoksi. Time-lehti nimesi Rihannan maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.