Täytekakku pieleen? Näillä vinkeillä pelastat tilanteen

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Televisio on nykyään täynnä kokkaus-, leivonta- ja lifestyle-ohjelmia, joissa loihditaan upeita herkkuja ja ruokia. Moni kotileipuri saattaa saada inspiraationsa synttärikakun tekemiseen näiden televisio-ohjelmien kautta. Aina leipomukset eivät kuitenkaan onnistu kuin Strömsössä.

The Stir -julkaisu vinkkaa nyt yksinkertaisia keinoja pilalle menneen kakun pelastamiseen, koska leipurilla ei välttämättä ole aikaa aloittaa koko projektia alusta. Mikäli kakku on kärähtänyt, voi sen vielä saada syötäväksi palaneet kohdat pois leikkaamalla. Kun kakun kuorruttaa hyvin, ei kukaan vieraista tiedä, mitä alla on ennen ollut.

Mikäli kakku on muuten vain epätasainen, voi sitä muotoilla veitsellä tasaisemmaksi tai tehdä vaihtoehtoisesti tarkoituksella selkeästi vinon kakun. Täytekakkupohja saattaa joskus myös niin sanotusti lässähtää keskeltä, mutta tämäkin tilanne on helposti pelastettavissa: Leikkaa kakun keskelle kolo, täytä se esimerkiksi jämäkällä kermavaahdolla tai jätä kakku rinkulan muotoiseksi.

Toisinaan katala kakkupohja saattaa jäädä vuokaan kiinni, ja mikäli tilannetta ei pysty pelastamaan, kannattaa murentunut pohja silti hyödyntää herkun muotoon. Tee kakkupohjan paloista epätasainen pinta, kaada päälle runsaasti kuorrutetta ja viimeistele komeus suklaa- tai pähkinärouheella. Saman voi tehdä myös pienoiskoossa jälkiruokamaljoihin valmiina.

Kuivan kakkupohjan pystyy pelastamaan mehulla, jota voi valuttaa pohjaan ja antaa imetyä ennen kuorruttamista. Harva kotileipuri saavuttaa kakkukoristeluilla ammattikondiittorin jälkeä, mutta itse tehty on aina paras. Kun kakun koristelee kauttaaltaan marjoilla tai karkeilla, tulee siitä runsas ja syötävän hyvännäköinen.