Pekonideodorantti takaa lihaisan hajun 24 tunniksi

Lifestyle Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rasvaisuudesta ja epäterveellisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, pekoni lukeutuu länsimaisten herkuttelijoiden eniten himoitsemiin ruoka-aineksiin. Syötävän pekonin lisäksi markkinoilla on nähty esimerkiksi pekonin makuista limonadia, partavaahtoa ja hammastahnaa.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Nyt Yhdysvaltain Seattlesta kotoisin oleva J&D’s Foods -yhtiö on lanseerannut myös pekonin tuoksuisen Power Bacon -deodorantin. Ilmeisesti kovimmille pekonifaneille esimerkiksi pelkkä pekonin hajuinen hengitys ei enää riitä.

– Hikoillessasi kuin sika, kuuluu tuotteen mainoslause.

Power Bacon -deodorantin kerrotaan takaavan käyttäjälleen 24 tuntia kestävän pekonin hajun. Tavanomaisen deodorantin tapaan tuotetta kehotetaan levittämään kainaloihin ja intiimialueilla, mutta syötäväksi sitä ei suositella. Power Bacon -puikko kustantaa pekonifanille 9,99 dollaria, eli noin 7,45 euroa.

Uusimmat