Jessie J:n treenivideot päätyivät verkkoon – timmi peppu työn alla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jessie J on brittiläinen r&b-artisti, joka on kirjoittanut ennen musiikkiuraansa kappaleita Chris Brownille ja Miley Cyrusille. 25-vuotiaan tähden huippumenestystä edelsi jäsenyys Soul Deep -tyttöbändissä, jonka Jessie jätti, koska ei uskonut yhtyeen menestykseen.

Se kannatti, sillä laulajatar on tämän hetken kuumimpia musiikkinimiä. Jessie J pitää hyvää huolta vartalostaan jatkuvan treenin avulla. Alive-kiertueellaan kiertävä poppari ehtii kuntoilla myös esiintymistensä välillä, ja hän julkaisi Instagram-profiilissaan videoita jumppasessiosta. Vatsalihaksia tehnyt neito teki myös kyykkyliikeitä, joilla treenasi pakaralihaksiaan.

Katso videot tästä.

Jessie J on julkaissut kaksi levyä, Who You Are – debyyttialbumin sekä tänä vuonna ilmestyneen Alive-levyn. Menestynyt neito on myöntänyt kärsineensä välillä paniikkihäiriöstä, joka yllätti tähden joskus lavallakin. Jessica Ellen Cornishina yksityiselämässä tunnettu neito on tunnustautunut aiemmin biseksuaaliksi.

Uusimmat