Punainen Risti otti yhteyttä: Taksien Lastensairaala 2017 -keräystunnukset poistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset taksit ovat viime aikoina kampanjoineet näkyvästi uuden lastensairaalan rahoittamiseksi, sillä ne luovuttivat äskettäin Uusi lastensairaala 2017 -tukiyhdistykselle lähes 141.840 euron lahjoituksen. Keräys kuitenkin jatkuu marraskuun loppuun.

– Pienet lapsipotilaat ovat meille tärkeä asiakasryhmä, heistä suurin osa taittaa ainakin osan sairaalamatkasta taksilla. Mitään näin mittavaa hyväntekeväisyyskampanjaa emme ole kuitenkaan koskaan järjestäneet. Tämä on ollut meille todella iso ponnistus, Suomen Taksiliiton puheenjohtaja Lemmetyinen kertoi liiton tiedotteessa.

Tällä viikolla keräys koki kuitenkin yllättävän käänteen. Suomen Punainen Risti otti Taksiliittoon yhteyttä ja ilmoitti kampanjassa käytettävän tunnuksen olevan samankaltainen heidän kansainvälisesti suojatun tunnuksensa kanssa. Yhteydenoton vuoksi takseista ja verkkosivuilta jouduttiin poistamaan kampanjan tunnukset.

Kuva: Valopilkkutaksi.fi
Kuva: Valopilkkutaksi.fi

Taksit eivät kuitenkaan käyttäneet varsinaista punaista ristiä, vaan ainoastaan hieman samankaltaisessa muodossa olevia oransseja ja punaisia palikoita, joissa oli kirjaimet TAKSI. Samat tunnuksen palikat nähdään myös Uusi Lastensairaala -kampanjassa, mutta eri järjestyksessä.

Punaisen Ristin tunnusmerkin käyttämisestä on määrätty Geneven yleissopimuksessa, jonka tarkan sanamuodon mukaan kyseessä on ”valkoisella pohjalla oleva punainen risti”. Suomen lain mukaan kiellettyä on käyttää merkkejä, jotka muistuttavat Punaisen Ristin suojattua tunnusmerkkiä. Taksiliiton tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut valkoisesta pohjaväristä eikä punaisesta rististä, vaan vihreällä pohjalla olevista eri värisistä palikoista.

Punaisen Ristin ja Taksiliiton käyttämien tunnusten sekaannusvaaraa tulkittaessa tulee kyseeseen tavaramerkkilain säädökset tunnusmerkkien sekoitettavuudesta. Tavaramerkkilain mukaan merkit ovat voivat olla sekoitettavissa, mikäli niiden välille muodostuu mielleyhtymä toisesta merkistä. Staran asiantuntijan mukaan nyt kyseessä olevien merkkien välinen sekoitettavuus ei välttämättä riitä muodostamaan laissa määriteltyä sekoitettavuutta.

Sekoittaisitko sinä yllä nähtävän kuvion Punaisen Ristin tunnusmerkkiin?

Uusimmat