Harvardissa muka fiksua väkeä? Tässä karu totuus opiskelijoiden tasosta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen vanhin ja ehkäpä myös arvostetuin yliopisto Harvard sijoittuu lähestulkoon aina maan yliopistovertailujen kärkisijoille. Yliopistossa on yhteensä kymmenen tiedekuntaa ja oma college. Yliopistoon valitaan noin kymmenen prosenttia hakijoista, joten kilpailu sinne pääsemisestä on kovaa myös kansainvälisellä tasolla.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Eurooppalaiset ihmettelevät joskus yhdysvaltalaisten surkeaa yleissivistystä. Voisi kuitenkin luulla, että tietämyksen taso olisi parempi yliopistotasolla tai ainakin Harvardin kaltaisessa arvostetussa opinahjossa. Se on kuitenkin väärin luultu, sillä tuore YouTube-video paljastaa karun totuuden huippuyliopiston opiskelijoiden osaamisesta.

Harvardin opiskelijoilta kysytään videolla Kanadan pääkaupunkia. Yhdysvallat on Kanadan ainoa naapurimaa, ja kyseessä on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio. Harvardilaiset näyttävät itsekin menevän hämilleen kysymyksestä, ja vastaavat kaikkea muuta kuin Ottawan. Ainoastaan yksi vastaa videolla oikein, mutta hän on kanadalainen.

Uusimmat