Parodiasta tehtiin parodiaa – kettulaulusta hulvaton panda-versio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Internetissä kulovalkean tavoin suosiota saavuttanut The Fox -listahitti on norjalaisen Ylvis -komiikkaduon käsialaa. Kaksikkoon kuuluvat veljekset Bråd ja Vegard Ylvisåker. Laulun on otaksuttu kuvailevan musiikkimaailman paradoksaalisuutta, jossa kappaleen sanoituksilla ei ole loppupeleissä mitään väliä suosion saavuttamisessa ja menestymisessä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Usein yksinkertaisilla kertosäkeillä ja toistoilla varustetut kappaleet tehoavat suureen yleisöön parhaiten. Esimerkkinä mainittakoon Lady Gagan Bad Romancen: ”Rah- rah-ah-ah-ah-ah, roma-roma-mamaa” ja Justin Bieberin: ”Baby, baby, baby ooh”. The Fox käyttää tätä samaa yksinkertaisuutta hyväkseen.

Kuten kaikista listahiteistä, on myös Ylviksen kappaleesta tehty nyt parodiaversio verkkoon. Kappaleessa ei kuitenkaan kysytä ketun sanomisia, vaan pääosaan nousee pandakarhu. Kiinalaisversiossa kysytään, mitä panda sanoo, ja koko parodian hauskuus piilee mustavalkoisen karhun poliittisvaikutteisissa vastauksissa.

Yhä kiihtyvällä vauhdilla verkossa leviävän alkuperäisen videon on ohjannut Ole Martin Hafsmo. The Fox on tehty 10. syyskuuta TV Norgella alkaneeseen I kveld med Ylvis -sarjaan. The Week arvioi, että kappaleesta tulee vuoden 2013 Gangnam Style. USA Today puolestaan kommentoi tämän olevan seuraava viraali musiikkivideosensaatio. Sitä se taitaa jo olla.