Mikä kaunotar! Jenni Vartiainen säteilee Cosmopolitanin kannessa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalaisten popkaunotarten kärkikastiin kuuluva Jenni Vartiainen on saanut runsaasti radiosoittoa tuoreimman Terra-albuminsa kappaleilla. Neitokainen kertoi taannoin Staran haastattelussa punnitsevansa tarkkaan asuvalintojaan julkisiin tilaisuuksiin ja olevansa myös itse oma stylistinsä.

jennivartiainen27112013

Nyt Jenni on päässyt toistamiseen kotimaisen Cosmopolitan-lehden kanteen. Tumma kaunotar säteilee mystistä eteerisyyttä otoksessa, mikä onkin ominaisinta Vartiaista. Mustissa vaatteissa viihtyvä laulaja nähdään kuvassa mustavalkoisessa mekossa, jossa on varsin rohkea kaula-aukko.

Jenni Vartiainen on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen musiikkiyleisön sydämissä albumeillaan Ihmisten edessä, Seili ja Terra. 30-vuotiaan artistin suloääntä kuullaan myös Vesa-Matti Loirin tuoreella Tuomittuna kulkemaan -albumilla, jossa hän esittää legendan kanssa koskettavan Halvalla-kappaleen.