Beyonce yllätti uransa rohkeimmalla videolla – muodot pääosassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen laulajatar Beyonce lukeutuu tämän hetken suosituimpiin poptähtiin. Hän yllätti faninsa viime viikolla julkaisemalla internetissä uuden 17 kappaleen levyn. Levyn julkaisu tuli musiikkimaailmalle yllätyksenä, sillä Beyonce ei julkistanut tiedotteita uuden musiikin julkaisemisesta ennakkoon.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Tuore Beyonce-levy ei ole pelkästään tavanomainen albumi, vaan myös visuaalinen kokonaisuus. Jokaisesta kappaleesta on nimittäin julkaistu levyn yhteydessä myös musiikkivideo. Drunk In Love -kappaleen seksikäs video lienee laulajattaren uran rohkein tähän mennessä.

Ennakkomainonnan ja hypetyksen puutteesta huolimatta tuore Beyonce-levy on osoittautunut menestykseksi. Billboard-lehden mukaan uutta levyä myytiin iTunesissa kolmen päivän aikana 828.773 kappaleen verran. Lisäksi levy on kerännyt kriitikoiden kiitosta esimerkiksi erittäin henkilökohtaisiksi yltyvien aihepiiriensä vuoksi.

Teksasista kotoisin oleva Beyonce Giselle Knowles-Carter on menestynyt popartisti, näyttelijä ja vaatesuunnittelija. Hän nousi julkisuuteen perustamastaan Destiny’s Child -yhtyeestä, jonka kunnianhimoisimpana jäsenenä onnistui luomaan itselleen mittavan soolouran. Tähti on naimisissa rap-moguli Jay-Z:n kanssa, ja parilla on yhteinen Blue Ivy -tytär.