Tyttöbändiläisestä tuli tyrmäävä alusvaatemalli

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen julkkiskaunotar Myleene Klass on eräs maansa seksikkäimmistä perheenäideistä. Alkujaan poptähtenä, sittemmin televisiojulkkiksena tunnettu nainen on ikuistettu lukuisia kertoja alusvaate- ja bikiniotoksiin.

Nyt 35-vuotias Myleene on poseerannut uuden alusvaatemerkkinsä kuvissa. Kyseisiä hepeniä saa lunastettua omakseen vain Littlewoods-yritykseltä. Klass esittelee muotojaan korseteissa, bodyissä ja rintaliiviseteissä. Vaatteissa on luksuksen ja glamourin tuntua, kuten myös niiden hoikassa kantajassa.

35-vuotias Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Bändi ehti julkaista kaksi levyä, Popstars ja Everybody. Yhtye hajosi pian sen jäsenten riitoihin. Myleene Klass suuntasi tämän jälkeen soolouralle, jossa hän julkaisi kaksi sooloalbumia Moving On ja Myleene’s Music for Romance.