Japaniin ilmestyneen uuden saaren muoto hämmästyttää: ”Aivan kuin Nostradamus ennusti”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yksi Charles M. Schulzin luoman Tenavat-sarjakuvan rakastetuimmista hahmoista on Ressu-koira. Jaska Jokusen pihalla koirankopissa asuva koira nousi sarjakuvan suosion myötä myös yhdeksi 1900-luvun tunnetuimmista sarjakuvasankareista.

Japanin rannikolle, noin 997 kilometrin päähän Tokiosta, on muodostunut viime viikkojen aikana uusi tuliperäinen saari. Saaresta julkaistut sateliittikuvat ovat herättäneet Twitter-käyttäjien huomion. Joidenkin mielestä sen muoto on nimittäin hämmästyttävän samankaltainen, kuin Tenavat-sarjakuvan Ressulla.

Saarella näyttäisi olevan jopa samankaltainen kaulapanta kuin kuuluisalla sarjakuvahahmolla. Niinpä internet-käyttäjät ovatkin epävirallisesti nimenneet uuden saaren Ressu-saareksi.

– Aivan kuin Nostradamus ennusti… Uusi Ressun muotoinen saari nousee merestä Tokion lähellä, vitsaili Twitter-käyttäjä @etienneeshrdlu.

– Ressu-saari… En välitä mitä ihmiset sanovat, aion matkustaa sinne, ilmoitti twiittaaja @astralpouch.

Turistien ei kuitenkaan suositella matkustavan Ressu-saarelle. The Guardian -lehden mukaan Japanin viranomaiset ovat varoittaneet tuliperäisen alueen olevan vielä erittäin vaarallista. Saaren pidempiaikainen tulevaisuus on toistaiseksi epävarmaa.

Uusimmat