Bar Refaeli julkaisi vuoden 2013 kuumimmat rantakuvansa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Israelilainen malli Bar Refaeli oli varsin tuntematon kasvo ennen kuin hän löysi jokunen vuosi sitten romanssin Hollywood-tähti Leonardo DiCaprion kanssa. Vaikka rakkaus ei kestänyt, mallikaunotar on kuitenkin noussut julkisuuden siivellä alansa huipulle.

28-vuotias Bar Refaeli kokosi uudenvuoden kunniaksi vuoden 2013 parhaat hetket yhdeksi videomontaasiksi. Tuloksena oli paljon seksikkäitä bikiniotoksia, sillä nainen huomasi viettäneensä huomattavasti aikaansa rannalla kesäisissä tunnelmissa.

– Vuoteni oli suurimmaksi osaksi kesää! En voisi elää missään muualla kuin rannalla, kirjoitti Bar blogiinsa.

Bar Refaeli aloitti malliuransa mainoksissa ennen kuin oli edes kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän on esiintynyt monien julkaisujen, kuten Ellen, Maximin ja GQ-lehtien kansissa. Neito tunnetaan myös muun muassa Sports Illustrated -lehden uimapukunumerosta.