Ben & Jerry’s pilaili kannabiksen laillistamisella: ”Jäätelöt myyty loppuun”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ben & Jerry’s tunnetaan jäätelöistään, joille yhtiön on antanut tarttuvia ja erikoisia nimiä. Taannoin jäätelöbrändiä hyödynnettiin myös aikuisviihdeteollisuuden parissa, mutta jäätelöyhtiö kielsi nopeasti aikuisviihde-elokuvan nimellä Ben & Cherry’s.

Yhdysvaltojen Coloradossa laillistettiin vuodenvaihteessa kannabiksen käyttö ja myynti, ja nyt Ben & Jerry’s on ottanut tapahtumasta hyödyn irti. Kannabiksen käyttäjät syövät tunnetusti tavallista enemmän herkkuja, kuten jäätelöä, joten jäätelöyhtiö julkaisi Twitterissä aiheeseen liittyvän viestin.

– JUURI NYT: Olemme kuulleet raportteja, että kaupat ovat myyneet Ben & Jerry’s -jäätelöt loppuun Coloradossa. Mikähän mahtaa olla syy?

Ben & Jerry’s on tuottanut ja myynyt jäätelöä 35 vuoden ajan 300 yhdysvaltalaisessa ja 150 kansainvälisessä kaupassa. Firman tuotteita löytyy esimerkiksi Suomestakin lähes jokaisesta lähikaupasta. Ben & Jerry’s on itsekin käyttänyt aiemmin seksiin viittaavia nimiä jäätelötuotteilleen. Kaupoissa myytiin vielä taannoin Schweddy Balls ja Karamel Sutra -nimisiä jäätelöitä.