Malin Åkermanin paljastava asu säväytti – kuin ikkuna rintavakoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalaissyntyinen näyttelijätär Malin Akerman on luonut nousujohdanteista uraa Hollywoodissa, ja hänet muistetaan elokuvista kuten Watchmen, Rock of Ages ja Lomaterapiaa. Näyttelijätär erosi taannoin aviomiehestään Roberto Zinconesta.

Malin Akerman oli mukana Los Angelesissa järjestetyssä People’s Choice Awards 2014 -gaalassa, jossa hän nousi rohkean asuvalintansa vuoksi yhdeksi tilaisuuden eniten huomiota herättäneistä tähdistä. 35-vuotias näyttelijäkaunotar saapui paikalle vaaleassa mekossa, jonka kaula-aukko tarjosi silmänruokaa niin muille juhlavieraille kuin kuvaajien kameroillekin.

Malin Akerman, alunperin Malin Åkerman, tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös useissa elokuvissa. Taannoin neitokainen koristi myös Maxim-lehden kansikuvaa ja poseerasi jopa yläosattomissa.

Uusimmat