Julia Pereira lekotteli Miamissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Latinokaunotar Julia Pereira on viime viikkoina kuvattu usein rannoilla, sillä neitokainen näyttää ottavan kesästä irti kaiken mahdollisen. Tähtikaunotar ei tunnu saavan auringosta ja aalloista tarpeekseen, sillä hänet on tällä kertaa kuvattu Miami Beachilla.

Eilen lauantaina Julia kuvattiin, kun hän oli viettämässä vapaapäiväänsä uimarannalla Miami Beachilla. Viime päivien kylmät säät ovat hiljentäneet rannat, mutta se ei näyttänyt Juliaa häiritsevän. Yllään hänellä oli näyttävät kulta-valkoiset bikinit.

Viime vuonna Julia Pereira oli vahingossa vilauttaa hieman liikaa intiimialueita ympärillään pyöriville paparazzikuvaajille, mutta lopulta Pereira onnistui kuitenkin pitämään paikkansa piilossa. Rohkeisiin asuihin pukeutuvat neitokainen on ollut viime aikoina melko usein julkisuudessa.