Povipommi kyseenalaisessa poseerauskuvassa – ajoitus pahasti pieleen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen glamour-malli Jodie Marsh on viime vuosina kunnostautunut myös kehonrakentajana. Hän voitti taannoin jopa kehonrakennuksen mestaruuden Yhdysvalloissa järjestetyssä kilpailussa. Kohujulkkis on edelleen varsin lihaksikkaassa kunnossa jatkuvan treenauksen ansiosta.

Nyt Jodie Marsh on herättänyt kohua tuoreen Instagram-kuvansa vuoksi. Otoksessa 35-vuotias povipommi poseeraa nimittäin käsiaseen kanssa. Nainen sattui jakamaan kuvan varsin huonona ajankohtana, sillä samana päivänä kaksi oppilasta loukkaantui kouluammuskelussa New Mexicon Roswellissa.

Ammuskelutapauksessa loukkaantuneista toinen, 11-vuotias poika, on parhaillaan sairaalassa kriittisessä tilassa. 12-vuotias ammuskelija on parhaillaan poliisin huostassa. Jodie Marsh puolusteli kuvaansa The Sun -lehdelle kertomalla, ettei hän ihannoi ampuma-aseväkivaltaa.

– En yritä rohkaista ihmisiä ostamaan pyssyä ja vahingoittamaan muita. Julkkisten harrastama huumeiden ihannointi on vahingollisempaa, sillä ne aiheuttavat oikeaa harmia, Jodie kertoi.

Jodie Marsh juontaa tällä hetkellä omaa Jodie Marsh On… -televisio-ohjelmaa, jossa tähti paneutuu erilaisiin ilmiöihin käytännön kokeilujen perusteella. Tähti on selvitellyt sarjassa muun muassa prostituution saloja ja steroidien käytön vaikutuksia kehonrakentajiin.

Uusimmat