Japanilainen kalastaja sai jättisaaliin – pituutta peräti neljä metriä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pienempiä serkkujaan ulkonäöllisesti muistuttavalla jättiläiskalmarilla on kymmenen lonkeroa, jotka voivat kasvaa jopa kymmenen metriä pitkiksi. Laji on maailman toiseksi suurin selkärangaton eläin, joka elää tavallisesti valtamerten syvyyksissä.

YouTube
YouTube

Nyt japanilainen kalastaja Shigenori Goto onnistui kalastamaan jättiläiskalmarin vedestä ylös. Japanin Daily Pressin mukaan otus oli hengissä vielä vedestä nostettua, mutta kuoli pian sen jälkeen. Goto ei ole koskaan aiemmin nähnyt yhtä suurta mustekalaa, vaikka hänen saamansa jättiläiskalmari on kooltaan vasta alle puolet suurimmista tavatuista yksilöistä. Goton syöttiin osunut yksilö oli hieman yli neljä metriä pitkä.

Jättiläiskalmari voi nimittäin saavuttaa yli 250 kilon painon, ja pelkästään niiden silmän halkaisija on noin 30 senttimetriä. Jättiläiskalmareita ajautuu toisinaan rannoille kuolleina, ja aidossa elinympäristössä dokumentoidut havainnot ovat vähäisiä.