Nuija ja tosinuija 2 tulee – ensimmäinen virallinen kuva julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ohjaajaveljesten Peter ja Bobby Farrellyn kuuluisimpiin töihin lukeutuu Nuija ja tosinuija -komedia. Jim Carreyn ja Jeff Danielsin tähdittämässä elokuvassa seurataan kahden vähä-älyisen kaveruksen elämää. Komedialle työstetään parhaillaan jatko-osaa.

Nyt Nuija ja tosinuija 2 -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen virallinen kuva. Elokuvan Twitter-sivustolla nähtävän otoksen perusteella Jim Carrey ja Jeff Daniels jatkavat ensimmäisestä elokuvasta tutulla linjalla, Carreyn pottatukka -tyyliä edustavaa kampausta myöten. Vakavaa Oscar-ehdokkuuksia kahmivaa draamaa vähälahjaisten arjesta ei siis kannata elokuvasta odottaa.

Uuden Nuija ja tosinuija -elokuvan tuottaa Universal-studio. Fanien onneksi päätähti Jim Carrey tullaan näkemään elokuvassa Jeff Danielsin rinnalla. Mikäli kaikki sujuu tuotannossa suunnitelmien mukaan, tullaan naurupätkä näkemään elokuvateattereissa jo ensi kesänä.