Niukemmaksi bikinit eivät juuri mene – kohukuva herättää kysymyksiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puolalais-amerikkalainen huippumalli Emily Ratajkowski nousi hetkessä tunnetuksi esiinnyttyään Robin Thicken Blurred Lines -musiikkivideolla vähissä pukeissa. Aivan aloittelija Emily ei kuitenkaan ole kameran edessä, sillä hän sai ensimmäisen mallisopimuksensa jo 14-vuotiaana.

Nyt 22-vuotias mallikaunottaren huhutaan olevan yksi maineikkaan Sports Illustrated -lehden uimapukunumeron tähdistä, kenties jopa sen kansikuvatyttö. Syynä olivat lehden toimittajan, MJ Dayn, jakamat Instagram-kuvat, joissa esiintyvä malli muistuttaa melkoisesti Emily Ratajkowskia. Siitäkin huolimatta, ettei mallin kasvoja näy kohutussa valokuvassa. Viime vuonna Emily kommentoi lehdelle, että hänelle olisi kunnia poseerata Sports Illustrated -uimapukunumerossa.

Emily Ratajkowski syntyi Lontoossa, mutta varttui Yhdysvaltain Kaliforniassa. Hän poseerasi äskettäin GQ-lehdelle marraskuun numeron kansikuvaa varten. Nainen on kerännyt kannuksia myös näyttelijänä iCarly -komediasarjassa. Mallin romansseista ei ole herunut vielä kovin paljon tietoja viihdelehtiin, ja spekulaatio onkin kova, ketä tähti deittailee tällä hetkellä.