Oksettava näky – näin Kiinassa palvataan pekonia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kiinan suurkaupunkien saastetilanne on muuttunut nopeasti vaaralliselle tasolle. Hengitysilma on ollut jo niin huonoa, että näkyvyys on ajoittain hädin tuskin kolmea metriä. Myös kiinalainen ruokateollisuus joutuu kärsimään saastetilanteesta, kun maasta on hankala löytää puhtaita elintarvikkeita.

Wuhan Cityssä hieraistiin hiljattain silmiä, kun erään kerrostalon parveke oli vuorattu pekonilla. Sianlihasta valmistetu verhot herättivät monen mielenkiinnon ja myöhemmin selvisi, että kyseessä oli ravintoloitsijan ruokaprojekti. Eräs ravintoloitsija on päättänyt valmistaa sesonkiruokana tarjoiltavan palvatun pekonin itse.

– Voimme taata pekonin terveellisyyden ainoastaan valmistamalla sen itse. Alueen ihmiset rakastavat kiinalaista pekonia, joten tahdomme vain tyydyttää asiakkaamme, kokki kertoi Time-lehdelle.

Moni on silti huolestunut lihan laadusta, koska Kiinassa kärsitään hurjasta savusumusta. NASA julkaisi taannoin satelliittikuvan, jossa nähdään miltä Kiinan yläpuolella oleva harmaa saastepilvi näyttää avaruudesta käsin. Saastepilvi on 1.200 kilometriä pitkä ja ylttää Shanghaista Pekingiin. Valtion omistama media puolustelee saasteita sillä, että ne ovat tehokas tapa maan suojelussa sotiaallisia toimia vastaan.

Uusimmat