LeAnn Rimesin lemmenlomasta nauttivat myös fanit

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen kantripoppari LeAnn Rimes on myynyt maailmanlaajuisesti 20 miljoonaa levyä. 15 albumia julkaissut tähti on kuitenkin ollut viime vuosina enemmän julkisuudessa esillä suhdekuvioidensa tiimoilta. Hän on naimisissa näyttelijä Eddie Cibrianin kanssa.

Pari vietti äskettäin laatuaikaa yhdessä Havaijilla, jossa he intoutuivat poseeraamaan yhdessä rannalla. LeAnn oli eräässä otoksessa bikinisillään aviomiehensä käsivarsilla. Toisessa kuvassa pari oli otattanut kuvan molempien takamuksista.

– Peput auringossa, kirjoitti tähti blogiinsa kyseisen kuvan oheen.

Splash
Splash

Syömishäiriöistäkin kärsinyt laulajakaunotar LeAnn Rimes rakastui taannoin taustatanssijaansa Dean Sheremetiin. Pari oli yhdessä vuosina 2002 – 2009. Ero johtui siitä, että Rimesillä oli avioliiton aikana suhde Northern Lights -elokuvan vastanäyttelijäänsä Eddie Cibrianiin. Cibrianin vaimo Brandi Glanville haki pettämisen jälkeen myös avioeroa. Rimes ja Cibriani solmivat avioliiton vuonna 2011. Salasuhteen paljastumisen jälkeen LeAnn Rimes ja Brandi Glanville ovat olleet useita kertoja ilmiriidoissa.