Mariah Careylla huono hiuspäivä – katse tosin kiinnittyi muotoihin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

American Idol -kilpailun tuomaristossa yhden kauden ajan nähty laululintunen Mariah Carey on kuulunut maailman tunnetuimpiin kultakurkkuihin jo 1990-luvulta lähtien. Nainen on läpi uransa esiintynyt kurvikasta vartaloaan korostavissa asuissa, ja takavuosina tähti oli usein kuin kävelevä vaatemoka punaisella matolla.

Sittemmin rintojen esittely on vähentynyt, vaikkakin Mariah nauttii edelleen naisellisuutensa korostamisesta. Kahden lapsen 43-vuotias äiti lisäsi äskettäin Instagram-profiiliinsa bikinikuvan, jossa hänellä on omien sanojensa mukaan huono hiuspäivä. Kuka tähden luonnonkihariin hiuksiin edes kiinnittää huomiota, kun esittelyssä on Careyn upea vartalo?

Mariah Carey on pitänyt itsensä vuosien varrella hyvässä kunnossa tiukan ja säännöllisen treenin avulla. Kiloja kertyi lisää raskauden aikana, mutta Moroccan ja Monroe -kaksosten syntymän jälkeen poppari on palannut takaisin entisiin mittoihinsa. Tukena uralla on ollut jo pitkään aviomies Nick Cannon. 33-vuotias komistus kertoi parin suhteen salaisuudeksi runsaan seksin harrastamisen. Pari jakaa yhteiset elämänarvot, mikä tekee arjesta helppoa.

Uusimmat