Räppäri oli hakata turvamiehen kesken keikan – katso video

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

New Yorkista kotoisin oleva hiphop-artisti Action Bronson tunnetaan paitsi musiikkinsa vuoksi, myös ulkoisesta olemuksestaan. Ennen uraansa musiikin parissa kokkina työskennellyt mies ei nimittäin ole laihimmasta päästä, mitä räppäreihin tulee.

YouTube
YouTube

Action Brosonilla on myös taipumus polttaa kannabissavukkeita esiintymislavalla. Tämä ei ole aina keikkajärjestäjien mieleen, ja nyt videolle on päätynyt räppärin ja turvamiehen välinen yhteenotto aiheen tiimoilta Yhdysvaltain Portlandissa.

Action Bronson sytyttää videolla sätkän, jolloin turvamies hyökkää hänen kimppuunsa. Räppäri työntää miehen pois kovakouraisesti, jolloin keikka keskeytetään ja Bronson joutuu poistumaan lavalta.

Amerikkalaisräppäri Action Bronsonilla on eurooppalaiset sukujuuret, sillä hänen isänsä on albanialainen. Ennen hiphop-uraansa 30-vuotias tähti on toiminut gourmet-kokkina. Action Bronson on vieraillut Suomessa kahdesti, viimeksi kesällä 2013 järjestyillä Hustle HKI -festivaaleilla.