NASA julkaisi upean kuvan Marsista – tältä näyttää uunituore kraateri

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA hemmottelee ihmisiä julkaisemalla harvinaislaatuista kuvamateriaalia ja upeita videotallenteita avaruudesta. Esimerkiksi Mars-planeetalta on julkaistu viime vuosina runsaasti Curioisty-luotaimen ottamaa kuvamateriaalia.

NASA
NASA

Marsin pinnalle ilmestyy vuoden aikana noin 200 uutta kraateria, jotka syntyvät esimerkiksi meteoriittien iskeytyessä planeettaan. Nyt NASA on julkaissut kuvan jossain vaiheessa vuosien 2010 ja 2012 välillä syntyneestä, varsin näyttävästä kraaterista.

Kappale lennätti maan pinnalle iskeytyessään materiaalia jopa 15 kilometrin päähän. Kuvan väritystä on muokattu sinertäväksi, jotta iskun aiheuttamat jäljet erottuisivat paremmin. Kuva otettiin Marsia kiertävään Mars Reconnaissance Orbiter -luotaimeen kiinnitetyn kameran avulla.