Paris Hiltonilla antava kaula-aukko – ei puutetta pikkurahasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hotelliperijätär Paris Hilton lukeutuu edelleen maailman tunnetuimpiin seurapiirineitokaisiin. 32-vuotias tähti on onnistunut luomaan oman imperiumin lanseeraamalla hajuvesi- ja korumerkin sekä kenkä- ja vaatemalliston. Neito on kokeillut uraa myös laulajana ja tiskijukkana.

Paris Hiltonia ei lukeudu suuripovisimpien Hollywood-tähtien listalle, mutta viime aikoina hän on esiintynyt julkisuudessa yllättävän muodokkaan näköisenä. Nyt tähti on kuvattu shoppailemassa Beverly Hillsissä yllään mekko, jonka kaula-aukko oli varsin paljastava. Parisilla ei liene pikkurahasta puutetta, sillä hän vilautteli ostoksia maksaessaan näyttävää setelitukkua.

Hilton on näytellyt pieniä rooleja elokuvissa, kuten Zoolander ja Vannomatta Paris! Tähti muistetaan siitä, että hän esiintyi Leidit landella -realitysarjassa yhdessä Nicole Richien kanssa. Ohjelma oli menestys maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä blondi seurustelee suomalaissukuisen mallin River Vilperin kanssa.