Tunnistatko omat pelkosi näistä? Fobiat muutettiin sarjakuviksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jotkut ihmiset kärsivät pahoista fobioista, jotka kohdistuvat esimerkiksi hämähäkkeihin. Lähes jokaisella ihmisellä on kuitenkin joskus järjenvastaisia pelkoja todella epätodennäköisistä tilanteista, jotka tekisivät jokapäiväisestä elämästä painajaista.

Fran Krause -niminen animaattori on luonut Deep Dark Fears -nimisen blogin, jonne hän on tehnyt sarjakuvia näistä peloista. Karmivat, lyhyet sarjakuvat perustuvat ihmisten erikoisiin pelkoihin, joita he ovat jakaneet blogin tekijän kanssa. Lukijoilla on myös mahdollisuus lähettää omia salaisia fobioitaan Fran Krauselle, joka saattaa muuttaa ne uusien sarjakuvien muotoon.

Deep Dark Fears -sarjakuvien aiheet vaihtelevat aina arkipäiväisistä kauhutilanteista todella absurdeihin ja epätodennäköisiin onnettomuuksiin. Ne osoittavat, että outoja fobioita löytyy moneen junaan, olipa kyse sitten siitä huolesta, ettei hautajaisiin osallistuvilla läheisillä ole mielenkiintoisia tarinoita kuolleesta, tai siitä, että pesee vahingossa hampaansa partahöylällä.