Huumetuotteet pöyristyttävät Miley Cyrusin fanituotteina

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Entinen lapsitähti Miley Cyrus on noussut viime vuosina otsikoihin erityisesti paljaan pinnan esittelyn ja provokatiivisen esiintymistavan vuoksi. Tähti herätti kohua tuoreella kiertueellaan kohua esimerkiksi simuloimalla suuseksiä Bill Clinton -naamariin pukeutuneen tanssijan kanssa.

Splash
Splash

Miley Cyrus osaa shokeerata ihmisiä myös muilla keinoilla kuin seksiin viittaavalla esiintymisellään. Tuoreella kiertueella myydään perinteisten oheistuotteiden lisäksi myös Miley Cyrus Bangerz -savukepapereita. Kullan keltaiset paperit on valmistettu hampusta ja niiden pääasiallinen käyttötarkoitus ei taida olla tupakan kääriminen.

Marilyn Monroen ja Madonnan ikonisia tyylejä jäljittelevää Miley Cyrusia nimitettiin äskettäin W-lehdessä vaaleaksi enkeliksi. Monien mielestä hän on kuitenkin kaukana sellaisesta, sillä äskettäin laulaja poseerasi uransa ensimmäisissä valokuvissa, joissa hänen rintansa paljastuivat kokonaan.

Uusimmat