Rihanna puolialastomana kaupungilla – minne vaatteet jäivät?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Laulajatar Rihanna esiintyi vastikaan latinotähti Shakiran kanssa yhteisellä Can’t Remember To Forget You -kappaleen musiikkivideolla. Neitokaiset koskettelivat videolla toisiaan, ja se herätti paheksuntaa muun muassa kolumbialaisessa politiikossa, joka tylytti poptähdet maanrakoon.

Rihanna ei ujostele muutenkaan tyylivalintojensa suhteen, mutta useimmiten hänen valikoimansa asut ovat kuitenkin pukeneet tähteä. Nyt barbadoslainen poppari on mennyt ladygagamaiselle alueelle vaatevalintojensa suhteen. Hänet nähtiin suuntaamassa italialaiselle päivälliselle aamutakkia muistuttavassa pitkässä takissa, jonka alla oli vain musta body.

Rihanna täyttää 20. helmikuuta 26 vuotta. Poptähti on nuoreen ikäänsä nähden onnistunut saavuttamaan hurjan menestyksen – tunnetaanhan nainen maailman suosituimpiin lukeutuvana laulajattarena. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa albumia. Usein laulu päätyy listaykköseksi, jos Rihanna esiintyy kappaleella vaikka pelkästään vierailijana.

Uusimmat