Kissanpennut hellyttävän kotielokuvan päätähtinä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin Youtube-videosta, jolla Walt Disney Pictures -yhtiön Leijonakuningas -animaatioelokuva oli toteutettu uudelleen varsin erikoisella ja hellyttävällä tavalla. Sen päärooleja esittivät nimittäin pienet, pörröiset kissanpennut.

YouTube
YouTube

Nyt Youtuben The Pet Collective -kanavalla on jälleen julkaistu kissanpentujen esittämä versio kuuluisasta animaatioelokuvasta. Tällä kertaa versiointi on tehnyt Pixar-animaatiostudion Nemoa etsimässä -elokuvasta. Alkuperäisen elokuvan päähenkilöt ovat kaloja, mutta tälläkin kertaa niitä esittävät pehmeät kissanpennut.