Drake röyhkeänä lavalla – kukaan ei tee näin P. Diddylle

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Räppäri Drake hermostui äskettäin Rolling Stone -lehdelle, kun hänet otettiin viime hetkellä pois julkaisun kannesta. Syynä tähän oli Hollywood-tähti Philip Seymour Hoffmanin äkillinen poismeno. Kanadalaisartisti väitti myös Twitterissä, että lehti valehteli hänen tylyttäneen kollega Kanye Westin Yeezus-albumia.

YouTube
YouTube

Drake osaa kuitenkin hämmentää itsekin käytöksellään, ja se tiedetään esimerkiksi taannoista Chris Brown -tappelua muistelemalla. Nyt YouTube-palvelusta on löytynyt video, jossa räppärin nähdään tekevän kylmästi rap-moguli P. Diddylle.

Worst Behavior -kappaleen esityksen aikana Drake nappaa lavalla mikrofonin kollegansa kädestä, ja toinen räppäri joutuu tyytymään kanadalaismiehen hylkäämään mikkiin. Tsot tsot, Drake – kukaan ei varasta P. Diddyn mikkiä!

Drake, eli Aubrey Drake Graham, on huonoissa väleissä r&b-tähti Chris Brownin kanssa. Parivaljakko joutui taannoin New Yorkissa baaritappeluun, jossa loukkaantui sivullisia juhlijoita. Riidan syy oli Rihanna, jonka kanssa kanadalaisräppäri vietti viime vuoden lopussa aikaa törsäämällä 17.000 dollaria baari-illan aikana. Drake on julkaissut kolme albumia, joista viimeisin on vuonna 2013 päivänvalon nähnyt Nothing Was The Same.