Amanda katuu vaginakommenttiaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijätär Amanda Bynes passitettiin viime vuonna psykiatriseen hoitoon, jossa hänellä todettiin päihdeongelmien lisäksi skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sittemmin hän sai siirron Malibussa sijaitsevaan vieroitushoitolaan.

Ongelmiin puuttuminen on ilmeisesti tuottanut tulosta, sillä Amanda Bynesin voinnin kerrotaan olevan jo huomattavasti parempi. TMZ-sivuston mukaan näyttelijätär katuu syvästi useita aikaisempia tekojaan, kuten viime keväistä Twitter-kommenttiaan räppäri Drakelle. Pahamaineisessa twiitissään Amanda pyysi Drakea ”murhaamaan hänen vaginansa”.

Amanda Bynesin kerrotaan myös käyttäytyvän huomattavasti ystävällisemmin lähipiiriään kohtaan, lopettaneen pilven polton ja suunnittelevansa lukuisten tatuointien poistamista. Näyttelijätär on osoittanut huomattavia merkkejä tilansa kohenemisesta myös osallistumalla Orange Coyntyssä sijaitsevaan muotialan suunnittelun oppilaitoksen koulutukseen. Koulun käynnin kerrotaan parantaneen tähden itsetuntoa huomattavasti.

Amanda Bynes siirrettiin syyskuussa psykiatrisesta sairaalasta The Canyon -nimisellä päihdeklinikalle, jossa hän sai vanhempiensa mukaan erityislaatuista yksityistä psykiatrista hoitoa päihdehoidon sijaan. Amandan kerrottiin kammoksuneen psykiatrisen sairaalan ilmapiiriä, ja sen uskottiin toimineen esteenä hänen parantumiselleen. Sittemmin hän on päässyt pois myös päihdeklinikalta.

Uusimmat