Tylsä perjantai? Ei tämän videon jälkeen…

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Apeaa olotilaa voi piristää liikunnan, musiikin tai tietysti internetistä löytyvien videoiden avulla. Netistä löytää oikeilla hakusanoilla materiaalia kaikkeen makuun ja mielihaluun, joista rohkeimmat taltioinnit eivät edes sovi tavallisen ihmisen verkkokalvoille.

YouTube
YouTube

Jostain syystä naiseksi pukeutuvat miehet ovat aina hieman hassuja, ellei kyseellä ole taidokkaasti esiintyvä drag queen. Kun miehet panevat korkokengät jalkaansa, alkaa yleensä hupi kasvaa ensimmäisestä askeleesta lähtien. Yanis Marshall -niminen tanssialan taitaja näyttää nyt ällistyttävän kehonhallintataitonsa järisyttävät korkokengät jalassa.

Mukana videolla on hänen ohjaamansa tanssiryhmä ja 23-vuotiasta Yanisia on luonnehdittu alansa ihmelapseksi. Hyväntuulinen tanssivideo esitetään Spice Girlsin ikihitin tahdissa Pariisin katumaisemissa ja miehet saavat myös katsojat takuuvarmasti hymyilemään.