Teinitytön upea keksintö: Ruumiinlämmöllä toimiva taskulamppu!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nuoria kuvataan mediassa toisinaan toivottomiksi ja uusavuttomiksi vätyksiksi. Maailmalta kantautuu kuitenkin jatkuvasti uutisia nuorista keksijöistä, joiden älykkyyden tulokset osoittavat ettei innovatiivisuus ole varmastikaan katoamassa minnekään maailmasta.

YouTube
YouTube

16-vuotias Ann Makosinski keskusteli kaksi vuotta sitten Filippiineillä asuvan ystävänsä kanssa, jolla ei ollut lainkaan sähköä kotonaan. Kanadassa asuva Ann alkoi pohtimaan, voisiko ihmisen kehossa olevaa energiaa valjastaa sähkölaitteiden käyttöön. Hän muisti kuulleensa sanonnan, jonka mukaan ihmiset ovat periaatteessa käveleviä sadan watin hehkulamppuja.

Ann Makosinski alkoi kehitellä ontoksi taskulampuksi kutsumaansa keksintöä. Kyseessä on lamppu, joka saa patterin sijaan virtansa ihmisen ruumiinlämmöstä. Tyttö päätti osallistua keksinnöllään Googlen Science Fair -kilpailuun. Annin ja hänen isänsä yllätykseksi tyttö päätyi tuhansien osanottajien joukosta finalistien joukkoon, ja lopulta hän voitti kilpailun.

Tulevaisuus on edelleen avoinna Ann Makosinskille, eikä hän tiedä esimerkiksi mihin yliopistoon hän haluaa. Nuori nainen keskittyy tällä hetkellä kuitenkin ensisijaisesta taskulampun patentointiin ja keksintönsä kehittelemiseen eteen päin. Googlen kilpailussa voitettu 25.000 dollarin, eli noin 18.000 euron arvoinen palkinto varmasti motivoi jatkamaan työskentelemään jatkossakin keksintöjen parissa.