Mies kokeili Hugo Bossin partavettä – kissa raateli verille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aisteiltaan ihmistä monta kertaa ihmistä herkemmät kissat haistavat, kuulevat ja näkevät sellaisia asioita, joista kahdella jalalla kävelevillä ei ole aavistustakaan. Kissat ovat persoja joillekin hajuille, kuten mintulle ja kalalle.

Yhtä paljon ne saattavat kuitenkin inhota jotain ihmisen mielestä miellyttävää tuoksua. Appelsiini lienee yksi kissojen suurimmista inhokkihajuista. Ian Oliver ei ehkä aavistanut jouluna, kuinka kohtalokkaaksi hänen vaimoltaan saama Hugo Bossin Bottled Night -tuoksu voi osoittautua. Hän pirskotti tuoksua ripauksen ylleen ennen naapureiden luokse menemistä. Naapurin Blue-niminen kissa ei kuitenkaan voinut sietää tuoksua.

Mirri teki mielipiteensä selväksi hyppäämällä heti Ianin niskaan ja aloittamalla miehen pään raatelemisen. Vaikka mies sai raivostuneen kissan irti, hyppäsi se herran kimppuun uudestaan. Valitettavasti hajusta häiriintynyt eläin onnistui tekemään ikävän 7,5-senttisen haavan miehen takaraivoon. Ian toimitettiin sairaalaan jäykkäkouristuspiikille ja paikattavaksi.

Blue-kissa on aina reagoinut vahvasti eri hajuihin, ja sillä on ollut pentuna ongelmia immuunisysteeminsä kanssa. Yleensä säyseä mirri elää nykyisin sopusoinnussa kolmen muun kissan, kahden koiran ja parin tarantellahämähäkin kanssa. Kissa luuli vierashajuisen miehen uhkaavan laumaansa, Plymouth Herald tietää.