Pelottava ukkosmyrsky kuvattiin Sydneyssä: ”Kuin tuomiopäivän näky”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Meillä Suomessa talvi on kääntymässä hiljalleen kevääseen, ja monet odottavat jo innolla kesää. Päiväntasaajan toisella puolella sijaitsevassa kenguruiden, koalakarhujen ja myrkyllisten hämähäkkien luvatussa maassa, Australiassa, kesä on kuitenkin parhaillaan vaihtumassa vasta syksyksi.

Australian Sydneyssä on päästy todistamaan yhtä kesään liittyvistä sääilmiöistä, hurjaa ja pelottavaakin, mutta erittäin näyttävää ukkosmyrskyä. Paikalliset tallensivat näkymiä kameroillaan, ja ne kuvat levisivät nopeasti Twitter ja Instagram-palveluiden kautta. Upeissa otoksissa synkät pilvet nousevat kaupungin ylle kuin scifi-elokuvien jättiläismäiset avaruusalukset.