Pharrell Williamsin hassusta hatusta maksettiin jättisumma

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pharrell Williams tunnetaan paitsi N*E*R*D -yhtyeestä ja soolokappaleistaan, myös siitä, että hän on vieraillut lukuisten eturivin artistien kappaleille ja myös tuottanut näiden materiaalia. Taannoin Pharrell nousi kuitenkin otsikoihin Grammy-gaalassa käyttämänsä hatun vuoksi.

eBay
eBay

Pharrell asetti Vivenne Westwoodin suunnitteleman hatun sittemmin myyntiin eBay-nettihuutokauppaan. Hatun osti Arby’s-pikaruokaketju, jonka logo muistuttaa jokseenkin päähinettä. Hatun myyntihinnaksi nousi 44.100 dollaria, eli noin 32.000 euroa.

Erikoishatun huutokaupasta saadut tulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen One Hand to Another -järjestölle, joka auttaa lapsia oppimaan teknologian ja taiteiden avulla. Arby’s-ravintolaketju on esitellyt kauppojen kunniaksi tehtyä hatun kakkujäljennöstä internetissä.

40-vuotiaan Pharrell Williamsin nimi on vilahtanut tänä vuonna ainakin Daft Punkin hittibiiseillä sekä Robin Thicken esittämällä kohukappale Blurred Linesilla. Hän on lisäksi kirjoittanut ja tuottanut musiikkia muun muassa Snoop Doggille ja Britney Spearsille. Taannoin hän julkaisi Happy-kappalesta maailman ensimmäisen 24 tuntia kestävän musiikkivideon.