Älä käske hysteeristä naista rauhoittumaan – anna raivota rauhassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naistenlehdissä saatetaan liian usein sortua parjaamaan hameväelle tuikitärkeitä kaksilahkeisia, kun kaikki ongelmat luokitellaan aina automaattisesti miesten syyksi. Myönnettäköön, toisinaan myös naisissa saattaa olla pientä hysteerisen hullun vikaa, mutta viimeinen asia on tällöin käskeä naarasta rauhoittumaan.

Kerro kiihkon vallassa vaahtoavalle naiselle, että hänen pitäisi rauhottua. Uskalla sanoa, niin teet suurimman virheen ja saat naisen kaikkea muuta kuin rauhalliseksi. Elite Dailyn naistoimittaja Ashley Fern tiivistää loistavasti viisi tärkeintä syytä siihen, miksi naiset kiehuvat heidän hyssyttelemisestä. Ensinnäkin naisen rauhotteleminen tarkoittaa xx-kromosomiparin logiikalla, että tyynnyttelijä olettaa automaattisesti neitokaisen olevan hullu.

Toiseksi naisen kannustaminen rentoutumaan saattaa aiheuttaa päinvastaisen reaktion, jopa hyvää tarkoitettuna. Naiset voivat ajatella, että miksi ihmeessä heidän pitäisi rauhottua, kun alun perin heidän levottomuutensa on poikaystävän, sukulaisen tai kaverin syytä. Eihän nainen olisi kiehahtanut ilman aihetta, miksi hänen pitäisi myöskään ottaa takapakkia asiassa?

Pilke silmäkulmassa kirjoitettu aihelista väittää myös, että suutuspäissään riehuvan naisen rauhoituskäskyt ovat alentavia. Kai nyt neitokaiset itse tietävät, koska heillä menevät tunteet ylikierroksilla – ainakin useimmiten. Naiset eivät yksinkertaisesti pidä siitä, että heille sanotaan mitä heidän pitäisi tehdä. Oli kyse sitten rauhoittumisesta tai muusta hyssyttelemisestä.

Jos naisella on asiaa, anna hänen puhua suunsa puhtaaksi, koska yleensä järkevät kaunottaret tajuavat myös itse, koska he ylittävät rajansa. Kun naista neuvoo kärkkäässä tilanteessa hiljentymään, kaikuu se korviin tuomiona. Rauhoitu itse!