Bruce Springsteen yllätti – esitti odottamattoman coverin konsertissaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalaismuusikko Bruce Springsteen on myynyt vuosien varrella maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa levyä. 64-vuotias muusikko tunnetaan myös energisistä ja pitkistä keikoistaan, ja nyt hän on soittanut oman versionsa Royals-listahitistä.

Pomo esiintyi viime viikonloppuna Uudessa-Seelannissa maan pääkaupungissa Aucklandissa ja tarjoili tuttuun tyyliinsä musiikkipitoisia herkkupaloja yleisölle. Mukana oli myös uusiseelantilaisen hitti-ihme Lorden menestynein kappale Royals, ja Brucen versio sai yleisön mylvimään ihastuksesta. Vaikka miehen laulu ei mennyt täysin alkuperäisen version mukaan, osasi muusikko varioida kappaleen itselleen sopivaan muotoon. Videota on katsottu parissa päivässä noin 190.000 kertaa.

Bruce Springsteen kärsi aikoinaan mielenterveysongelmista. Hän aloitti psykoterapian vuonna 1982 ja on käynyt samalla terapeutilla jo 30 vuoden ajan. Miehen mukaan terapia on auttanut häntä pääsemään yli monista tragedioista, kuten yhtyeensä saksofonisti Clarence Lemonsin kuolemasta.