Idiootti sytytti itsensä tuleen ja hyppäsi katolta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Youtube on tarjonnut monille ihmisille keinon tehdä hurjia ja älyvapaita temppuja esitelläkseen niitä koko maailmalle. Tuoreella venäläisellä videolla nähdään paikallisen teinipojan erikoinen tempaus, joka lyö puhtaassa typeryydessään monet muut laudalta.

YouTube
YouTube

Videolla Sanya-nimellä tunnettu nuorukainen seisoo talon katon reunalla. Hän sytyttää itsensä tuleen ja hyppää alas kameran kuvatessa tempausta. Uskomattoman videosta tekee se, että Sanya selvisi teostaan hengissä. Alla oleva lumi nimittäin pehmensi hänen laskuaan ja sammutti tulen, mikä taisi olla hurjapään suunnitelma.

Sanya kuvailee Siberian Times -lehdelle olevansa kiinnostunut ”äärimmäisistä asioista”, ja tehneensä samanlaisia tempauksia jo vuosikausien ajan. Lienee sanomattakin selvää, ettei venäläisen hurjapään hölmöä stunttia kannata missään nimessä yrittää toistaa kotiolosuhteissa.