Herkkua Nintendo-faneille – kasibittisiä sulosointuja

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vaikka pelikonsoleita on ollut markkinoilla jo 70-luvulta saakka, räjäytti Nintendo Entertainment System, eli NES, potin lopullisesti vuonna 1985. Kyseessä oli niin sanottu kolmannen sukupolven kasibittinen konsoli, joka teki muun muassa Super Mariosta maailmanlaajuisesti tunnetun.

YouTube
YouTube

Nintendon myöhemmin lanseeraama Game Boy mullisti pelaamisen, kun pelejä pystyi tahkoamaan myös kodin ulkopuolella. NES-fanit muistelevat edelleenkin kaihoisasti 8-bittisiä pelimaailmoja ja niiden ääniä. Muistissa soi vieläkin Nintendon legendaarisimpien pelien musiikit.

Joe Jeremiah on musiikko, joka on yhdistänyt Game Boyn kosketinsoittimiinsa. Hän musisoi bittipitoisia sävelmiä taidokkaasti ja parhainta antia lienee tutut tunnussävelmät. Mies on ladannut varioimansa sikermät YouTubeen kaikkien ihasteltaviksi.