Nainen on allerginen Elvikselle – musiikki saa voimaan pahoin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rock ’n rollin kiistaton kuningas Elvis Presley omaa edelleen vankan fanikannan ympäri maailmaa. Miehen musiikkia kuunnellaan kaikkialla, ja lähes jokainen on nähnyt jossain esimerkiksi Elvis-imitaattorin. Eräälle brittinaiselle Presleyn kuva on kuitenkin kuin itse paholainen.

Readingista kotoisin oleva baarityöntekijä Jo Collins pelkää niin paljon Elvistä, että jos hänen asiakkaansa soittavat artistin musiikkia jukeboksissa, naisen on pakko justa karkuun ja piiloutua. 33-vuotias allergikko kärsii fyysisistä oireista, joihin lukeutuvat pahoinvointi ja kylmä hiki.

– Minua huimaa ja itkettää, kun kuulen hänen musiikkiaan tai näen hänen kuvansa. Saan usein päänsärkyjä ja voin pahoin jälkikäteen, kertoi Collins The Sun -lehdelle.

Paikalliset kiusaavat välillä Collinsia hänen fobiansa takia ja laittavat tahallaan Elvis Presleyn musiikkia soimaan nähdäkseen hänen reaktionsa. Tuolloin baarityöntekijä juoksee vessan tai kellariin piiloon. Nainen ei tiedä, mistä Elvis-kauhu johtuu, mutta lääkärit uskovat hänen kokeneen varhaislapsuudessaan jotain traumaattista, joka linkittyy alitajuisesti tähteen.