Kohuelokuva tuottaa ongelmia – tuotantoyhtiö pelkää uskovaisten raivoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvaohjaaja Darren Aronofsky tunnetaan synkkäsävyisistä elokuvistaan, kuten Unelmien sielunmessu, Wrestler ja Black Swan. Siksipä monille tuli jokseenkin yllätyksenä, kun mies paljasti seuraavan elokuvansa olevan Raamatun Nooan tarinaan perustuva Noah. Elokuvan nimikkoroolissa nähdään Russell Crowe.

Darren Aronofskyn Noah-elokuvan kerrotaan kuitenkin eroavan perinteisestä Raamatun tulkinnasta melkoisesti. Paramount-tuotantoyhtiö on ollut erittäin huolissaan siitä, minkälainen vastaanotto elokuvalla on uskovaisten piirien keskuudessa. Studio yrittikin leikata Noah-elokuvaa uusiksi, jotta siitä saataisiin suurelle yleisölle paremmin uppoava versio.

The New Yorker -lehden mukaan Paramount leikkautti elokuvasta viisi erilaista versiota, jotka esitettiin koeyleisölle. Versioista viimeinen oli vain 86 minuuttia pitkä, ja sen lopputeksteissä soi kristillinen rock. Kyseinen versio sai kuitenkin varsin heikon vastaanoton, ja lopulta Paramount päätyi Darren Aronofskyn alkuperäisen version levittämisen kannalle.

– Noah on vähiten raamatullinen Raamattuun perustuva elokuva, mitä on ikinä tehty. Koeyleisöjen pisteet eivät kiinnosta minua v***ujakaan, Darren Aronofsky totesi The New Yorker -lehdelle.

Noah on ohjaajansa elokuvista kunnianhimoisin. Sen budjetti on huikeat 160 miljoonaa dollaria, eli noin 115 miljoonaa euroa. Russell Crowen, Anthony Hopkinsin, Jennifer Connellyn ja Emma Watsonin tähdittämä elokuva saa Suomen ensi-iltansa 4. huhtikuuta 2014.