Oletko aidosti mukava vai teeskenteletkö? Näin se selviää

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Karkean mustavalkoisesti jaoteltuna ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään, aitoihin ja teeskentelijöihin. Tarkemmin mietittynä jokainen meistä voi joskus huomata olevansa tilanteessa, jossa ei kykene olemaan täysin oma itsensä toisten ihmisten seurassa. Tämä voi johtua myös siitä, että henkilö haluaa suojata itsensä tuomitsemiselta.

Elite Dailyn mukaan voimme joskus pettyä raskaasti huomatessamme, että ystäväksi luulemamme ihmiset haluavatkin vai hyötyä meistä. Moni heijastaa tätä epäluottamusta kaikkiin ihmissuhteisiinsa muodossa tai toisessa. Se näkyy esimerkiksi niin, että luotto ihmisiin kasvaa ajan kanssa, kun nähdään, vastaavatko teot sanoja.

Toisaalta tämä on järkevä suhtautumistapa, sillä ensivaikutelma ei aina kerro kaikkea kanssaihmisistä. Vaikka heistä voisi tulla erikoinen tunne tavatessa, harva ihminen on niin skarppi, että ottaa oman intuitionsa vakavasti. Jälkikäteen tunteen saattaa muistaa, ja alkaa harmittaa se, ettei tullut kuunneltua sisäistä ääntä.

Kaiken kaikkiaan epäaidon ihmisen tunnistaa siitä, että hän esittää sinulle itsestään aluksi täydellisyyttä uhkuvan kuvan. Totuus selviää jonkin ajan päästä, kun sen alta alkaa tihkua todellinen luonne esiin. Joku saattaa esimerkiksi peitellä kateuttaan, ja sen huomaa sabotoivana asiana suhteessa vasta myöhemmin.

Hymyllä ja korrektilla käytöksellä pyritään peittämään heikkoudet sen sijaan, että ne myönnettäisiin. Aidon ihmisen merkkejä on se, että hän kykenee kertomaan ääneen kateudestaan ja viemään siltä pahimman terän. Aidot tyypit ovat avoimesti mitä ovat, ja tuntevat avoimesti mitä tuntevat. Peittely johtuu aina pelosta, että oma persoonallisuus ei saisi hyväksyntää, jos se nähtäisiin kaikessa laajuudessaan.

Epäaitouden pystyy ymmärtämään, kun miettii kuinka useasti ihmiset tuomitsevat sen, mitä he eivät ymmärrä. Vaikka teeskentelijän läheisyydessä ei halua viettää aikaansa, häntä kohtaan voi tuntea myötätuntoa, koska loppujen lopuksi itsensä peittely ja vaikkapa toisten mielistely kertoo pelosta. Ehkäpä tulemalla kohdelluksi hyvin epäaito ihminenkin uskaltaa tulla kuorensa sisältä ulos. Mikäli hän käyttää egopelejä ystävällistä ihmistä vastaan, on kuitenkin parempi luopua tällaisesta seurasta oman itsen hyvinvoinnin kannalta.